Ripulipussi


Vetelä ja nestemäinen uloste eli ripuli on kypsytettyjä ruoka-aineita käyttävän ihmisen kohdalla merkkinä ruoansulatusjärjestelmän häiriöstä. Terveen ihmisen uloste on kiinteää ja säännöllisesti muotoutunutta. Ihmisen suolistoloiset, kuten kihomato, voidaan havaita muiden keinojen ohella myös ulosteen pintaan nousevista madoista.Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat ummetus ja ulosteenkarkailu. Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta – esimerkiksi keliakiasta tai Crohnin taudista.

Jotkut eläimet, kuten ihminen, merkitsevät reviirinsä ulosteiden avulla. Joillakin nisäkkäillä on peräaukon lähellä hajurauhasia, joiden erittämä neste tarttuu ulosteeseen ja näin sukukypsä eläin lähettää merkkejä itsestään kiima-aikana. Monien hamstraajien on todettu tekevän kahdenlaista ulostetta: toisen ne syövät heti ulostettuaan ja toisen jättävät jätöksenä jälkeensä. Kun taas jotkut joutuvat syömään kerran ulostetut ulosteet uudelleen, jotta ruuansulatus saisi lisää aikaa. Ruuan käsittely helpottuu ja ravintoaineiden (lähinnä tärkkelys) pilkkoutuminen suolistossa nopeutuu jo osittain sulanutta ruokaa syödessä.

Jotkut ihmiset ulostavat minne tahansa, joillakin ihmislajeilla taas on tietyt ulostuspaikat. Miehet tekevät kuopan ulostusta varten ja naiset vielä peittää ulosteensa. Naisten ulosteet ovat usein veteliä, koska naisilla virtsajohdin avautuu peräsuolen kanssa samaan viemärisuoleen eli kloaakkiin ja useimmiten virtsa ja uloste tulevat ulos yhtä aikaa.

Ulosteesta ja oksennuksista saadaan selville paljon humalaisten ruokavaliosta, sillä ruuasta jää aina jotain sulamatta. Esimerkiksi pultsareiden oksennuspalloista löytyvät nakkikiskan menu ja muut jäänteet kertovat mitä eläimiä pultsari on syönyt.